Pedon Luku 666

← Edellinen

Seuraava →


Jan Korhonen 29-05-2018 15:58:41

Numero 666 tutkimus jatkuu kuitenkin maailmassa ja se on jatkunut jo pitkään, ja pitihän se kokeilla itsekin kiinnostuneena aiheesta. Totta kai se onnistui, ainoa joka saattaa onnistua onkin juuri kaikki älykkyys ja Paholaisen Palvonta. Luvun perus vihjeet ovat, että Peto pitää avainta oikeassa kädessään ja se avaa SYVYYDEN portit. Mikä siis viittaa Avaruuteen, joka on se ainoa oikea absoluuttinen syvyys, tietysti. Sillä onhan se loputtoman syvä. Joten tässä on kolme ääretöntä suuntaa, x, y, ja z. Perusteeltaan geometriaa, eli kolme ikuista suuntaa ja näin ollen 666 ei olisikaan 666 vaan 888, eli ∞∞∞. Koska x, y, ja z arvot ovat avaruuden syvyyttä mitatessa äärettömiä. Joten se on matemaattisesti todistettu jo toteen. Näin ollen täytyy etsiä vihjeitä muualta todistamaan väitettä, eli toinen vihje on, että Pedon nimessä on luku arvo 666 ja tutkitaan eniten Kristinuskoa voittaneiden sotilaiden tai viisaiden nimiä ja niissä olevien vakaiden numeroiden arvoa tai mystiikkaa. Koska Luonnollisesti, Pedot ovat aina Kristinuskoa vastaan ja se, miten he ovat onnistuneet määrää heidän asemaa Kristuksen vastustajana. Eli vihje on helppo. Kuitenkin nyt uusin mikä on tullut minun tietoon. On se, että Pedon tulee myös AVATA SYVYYDEN PORTTI, Eli Avaruuden Matkustaminen. Ja kuka sen keksi, onkin Adolf Hitler. Jonka vallan aikana saksalaiset tiedemiehet kehittivät hänen johdossaan ja johtaen tutkimustyötä käskien, V2 raketin, joka oli ensimmäinen avaruudessa ollut ihmisen instrumentti tai keksintö. Tämä siis murskaksi minun skeptisyyden ennustusta kohtaan, noilla ensimmäisillä vihjeillä olisin vielä pystynyt kiistämään ja epäilemään sitä. Mutta V2 raketin keksiminen on jo liian kova todiste siitä, että Adolf Hitler on se peto joka AVASI AVARUUDEN PORTIN. Voisiko kukaan muu kiistää ennustusta näillä faktoilla olematta jotenkin sekaisin. Täytyy vain hyväksyä faktat ja yrittää ammentaa ja jos se palkitsee lisää, on se todiste, että se on sittenkin palkitsevaa. Esimerkiksi ennustuksessa oleva Uusi Jerusalem avaruus alus on tehty kullasta ja se on lähelle 7 miljardia kuutio kilometriä suuri. Mikä tarkoittaisi, että avaruudesta pitäisi löytyä sen verran kultaa, jotta ennustuksen idea olisi totta. Ja sieltä löytyy sen verran, enemmänkin, rajattomasti, ja nimenomaan RAJATTOMASTI kaikkia atomeja mitä on olemassa. Sitten miksi tai miten se on totta, on luonnollinen selitys. Itse tunnen Paholaisten hyvin ja Luojan siis. Se on selitys, koko Raamattu ei ole totta, tai Jeesus, mutta he ovat kytkeneet jonkun oikean neron tekstejä kirjaan. Vain se voi olla selitys. Se, voisi siis tulkita näin, ”Pedolla on oikeamielisessä kädessään Avaruuden Portin aukaisu kunniana”. Samaan tapaan kytkeneet, kuten Anton LaVey kytki, H.P. Lovecraftin tekstit aiheeseen, Satanismiin tai Raamatun tutkimiseen ja imitaatioon. Koska ennustus on symbolinen eikä suinkaan tarkka, vain osittain ja teoria siitä, kuinka se tapahtuu. He häviävät sen, koska Avaruus Aluksia voidaan nimetä miten tahansa ja niitä tulee olemaan paljon. Ei ainoastaan yksi, tai nimeltään Uusi Jerusalem. Sen vuoksi Johannes joutuu menettämään asemansa, ja ainoastaan saa valtaa siihen asti, kunnes avaruuteen meno alkaa tapahtua ja hän luopuukin vallastaan teksteissään. Antaa valtaistuimensa, 3:21 ”Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.” Hän siis jää olemaan kunniassa, koska osaisi tietää ennalta, ihmiskunnan avaruuteen muuttamisen vaiheista. Kuinka syyllinen hän itse on sotiin ja massa murhiin on melko paljon. Mutta myös Adolf Hitlerin kunnia on hänen kanssaan. Siitähän ei ole kyse vaan Luojasta ja hänen palvomisestaan, mitä ikään kuin muille käy. Miten se on mahdollista, on luonnollisesti niin, että Johannes ei pääse itse elämään meidän elämää ja mitä täällä tapahtuu. Hän on siellä tuhansien vuosien päässä ja sinne hän jääkin. Me tällä elämme ja luonnollisesti toteutamme ihmiskunnan haavetta avaruuteen muuttamisesta ja näin lopulta muutamme sinne ja kaikki tämä Maallisuus jää taakse. Siellä kirjoitamme uuden historian eri puolella Universumia ja se mitä Maa oli, jää enennen pitkään unholaan. Jos sieltä joku takaisin tulee Uudella Jerusalemilla tai muuten on se vain Maan asia, ei meidän kaikkien jotka sinne on muuttanut. Ennustus siis koskeen VAIN YHTÄ HYÖKKÄYSTÄ ei koko Avaruus Ihmiskunnan tekemisiä ikuisesti. Lopulliset ajat siis tarkoittavat avaruus ihmiskuntaa ja sitä muutosta jonka me jopa nopeastikin ja sitten hitaastikin. Elämme ihmiskunnan historiassa, joka on se mikä kiinnostaa, se mitä tapahtuu saattaa olla mitä vaan. Hänen valtaistuimensa on luonnollisesti, vaikutusvalta istuin. Mitä hän ei pysty itse kontrolloimaan, niin, että hän hallitsisi ikuisesti. Koska Evoluution tekee tulevaisuuden ihmiset paremmiksi, kehityksen laki. Joten hän yrittää ajatella, hallitsevansa ikuisesti hallitsijoiden kanssa ja se ei käy laatuun. Ja syys on se, koska Paholainen Ilmestyy Avaruudesta ja sen koko on 33 valovuotta. Mitä hän ei näe. Paholaisella on enemmän valtaa kuin yhdelläkään ihmisellä ja se voittaa kaiken vaikutusvallan ja hän pettää Johanneksen. Joten minun töitteni kautta Johannes ei tule saamaan valtaa, koska tiedän, että hän yrittää pettää minut ja pitää kaiken itsellään. Luvaten samalla näin tekijöille jotka häntä ikuisesti pitää, enemmän minulta. On myös totta, että Avaruus ei hyväksy muita kuin synnittömiä työntekijöitä, ja he eivät siinä pystykään huijaamaan. He eivät ehkä aluksi usko siihen, mutta lopuksi he joutuvat palamaan maahan ja pitämään sitä. Miksi me palaisimme ja valloittaisimme Maan, jos avaruudessa on loputtomasti tähtiä ja planeettoja asua. Tässä Gary Gygax on tehnyt leikkimielisen pelin, jossa hän tutkii miten pelaajat käyttäytyvät avaruudessa, simulaatiossa. Ja hän on analysoinut, että avaruus on kuin hautausmaa. Johon ihmisiä muuttaa valtavasti, mutta ne kaupungit muuttuvat ”epäkuolleiden pesiksi”, eli ihmisiä tulee kuolemaan sinne muuttaessa. Koska siellä on asiat aina eri lailla ja tulee jotain mikä jonkin ajan kuluttua saattaa tappaa. Avaruus kaupungeista tulee hautausmaita. Tämä on mitä Johanneskin on taipuvainen ajattelemaan. Tiedän syynkin, he eivät osaa. Jos joku ei osaa, hän luonnollisesti näkee painajaisia yrittäessään sitä, että epäonnistuu. Mutta jos joku osaa, ei ole mitään ongelmia ja hän ajattelee kaiken menevän täydellisesti. Johannes itse ei saanut, pedon lukua auki, tai syvyyden porttia. Joten hänen pelinsä on JO pelattu, hän vain hämää. Evoluution avaruuteen olisi tapahtunut ilman häntäkin, hän vain osaamattomana yrittää säätää sitä itselleen vallaksi, joka tulee epäonnistuman, tiedostaen siitä mutta myös Muinaisessa Egyptissä Ra jumalan sanottiin lentävän aurinkoon aurinko laivallaan. Se ei ole ainoastaan hänen haaveensa vaan kaikkien ihmisten. Silloinhan myös Ra olisi ennustettu Peto joka ensin lentää avaruuteen. Aihe siis on tulevaisuuden tieteissä melko yleinen, ja kellään ei ole selkeää erikoisasemaa. Paitsi tietysti niillä, jotka se OIKEASTI OSAA. Esimerkiksi ajatellaan yrityksiä, kuten Einsteinin Madon reikä. Niitä pitäisi olla jokaiseen suuntaan Aurinkokuntamme ympärillä, jotta voisimme käyttää niitä matkustamiseen, mutta niitä EI OLE. Joten hänen ideansa kaatuu heti, koska hän ei osaakaan. Hän osaa haaveilla, mutta epäonnistuu karkeasti käytännössä. Missään vain ei näy hänen madon reikiään ja siis joudumme käyttämään raketti tiedettä, jonka Hitler kehitti. Se tekee sen, että he eivät olekaan siitä suvusta, vaan että se suku onkin Hitler ja me, jotka sen osaa ja he vain yrittävät sitä epäonnistuen. Ja kun he eivät luonnollisesti usko omiin valheisiin, ja tietävät kenelle he ovat kateellisia, he yrittävät siis anastaa sen niiltä haaveidensa mystiikan avulla, ja se rikos on mitä he salaavat mysteerioihin. Ja Johannes siis anasti omiin nimiinsä jonkun muiden tekstit ja suunnitelmat, todennäköisesti meidän esi-isiemme. Se on helppoa, yksikään tieteen nero ei esitä mysteeriota tai arvuutuksia ja salaa vastauksia, vaan vastauksia ja tapoja toteuttaa asioita, tiedettä. Ja, että petoja palvotaan ensin ja sitten Daavidin suku tuhoaa pedot ja ottaa palvonnan itselleen. Näin he eivät pystykään tekemään, olemme huomanneet, että he yrittävät panetella medioissa ja julkisuudessa Darwinia ja meidän sukujen esi-isiä rikollisiksi, mutta he eivät ole olleet sitä, vaan rikollisia vastaan. Ja he ovat aina yrittäneet panetella rikollisten kanssa viattomuuttaan. Krisitin uskossa onkin kyse siitä, että ei palvota omia esi-isiä vaan sen sijaan Raamatun Suvun esi-isiä, joka on absurdia. Mehän opiskelemme ja teemme työtä menneiden aikojen nerojen ja työn sankareiden oppeja noudattaen ja tutkien, tiedettä ja koulussa niiden nerojen. Esimerkiksi Arkhimedes tai Pythagoras, Darwin tai Bill Gates, Thomas Edison jne. Emme ketään heidän suvusta. Glen Danzig vaikuttaisi tutkivan Cainia Raamatusta, ja kuinka veli murhataan ja sen vaimo raiskataan. Heidän oppinsa ovat näin paljon kuuluisia. Joten tässä Paholaisen minulle antama pedon luvun 666 vastaus, jotta ei jäisi epäselvyyksiä, että minä tiedän ja kukaan muu ei pois lukien tietysti muut nerot. Eikä tieteeseen kukaan pääsekään sisälle paitsi nerot, oikeat nerot. Eli salauskoodi on se helpoin, jossa jokaista numeroa vastaa järjestyksessä yksi kirjain ja päinvastoin. Koodin on käytössä myös rikollisjärjestöjen merkeissä. Esimerkiksi 81 tarkoittaa HA ja Hell’s Angels MC rikollisjärjestöä.

Aakkos Salakirjoitus



Adolf Hitler

Aakkos Salakirjoitus

A-do-l-f Tarkoittaa A JA tee L ja F kirjain logiikan kanssa jotain, eli luonnollisesti koska kyse on luvuista jää jäljelle matemaattiset funktiot kuten miinus, plus tai muut. Tässä tarkoitetaan vähennys laskua L 12 ja F 6, ja kun 12:sta vähentää 6 jää jäljelle 6, koska onhan kyse 666 luvusta joten 6 on merkittävä luku ja se pitää löytyä jotenkin nimestä. Eli A on 1 arvoltaan, se on ensin määritelty vain sanomalla A ja sen jälkeen on sanottu Do LF. Joten lukuun 110, joka tulee Adolf Hitlerin nimen kirjainten arvoista, lisätään yksi ja se antaa tulokseksi 111 joka on taas luvulla 666 jaollinen ja 6 kertaa. Joten se onnistui. Miksi kyseessä on vähennyslasku, on esim. löydetty Enochian kielen (Kehittelijä Englannin Kuningattaren Elisabet I astrologien John Dee ja Edward Kelly, joiden tulkintojen mukaan Enkelit loivat maailman ja antoivat puhekielen ihmiselle kätkien siihen suurta viisautta ja tietoa, mysteerin. Oikein, mutta Evoluution oppien mukaan se ei tapahtunut Raamatun tavoin, ja siksi he ovat väärässä. ->Paholaisten kieli. Hehän uskoivat Hebrean olevan alkukieli, eikä kovin paljoa uskoneet kielen aina eläneen muutoksessa ja siksi heidän tulkintansa ovat yksi ulotteisia eikä suinkaan kaikkia maailman kieliä ja niiden historiaa tutkivia. Enemmän he uskoivat todistavan Juutalaisuuden tai Juutalaiskristillisyyden olevan jokin eniten vallalla olleen, mikä on helppo todistaa vääräksi tulkinnaksi. Kyseessä on enemmän siis Darvinistisen elämän synnyn ja kielen kehityksen kaikkialla maailmassa tutkiva tiede, lingvistiikka. Eli he yrittivät jälkikäteen väittää Enochian kieltä alkukieleksi, eikä siitä ole mitään todistetta missään fonetiikan tutkimuksessa missään historiassa.) tutkimuksista, jossa käytetään paljon - välimerkkejä. Kyseessä on myös Enkelien(Paholaisten) kieleen viittaava tutkimus ja sen avulla on yritetty selvittää aikaisemmin Luojan Mysteereitä. Se liittyy myös tavuviivan käyttöön, eli miinus - merkin, kielen opetuksessa lapsille. Tässä vaiheessa tiedetään sen verran, että tämä kieli on odotettua vaativampi ja korkeampi älyllisesti. Mutta se voi yksinkertaistaa merkitsemällä kaikki sanat ja lauseet yhteen näillä arvoilla, että jokainen sana ja lause kätkevät sisälleen näitä arvoja. Koska Luojat ovat niin älykkäitä, kuin tietokoneet, he pystyvät kätkemään luotuihin kommunikaatio mekanismeihin salakirjoitusta ja siinä vaiheessa Evoluutiota, kun ne niin haluavat, vetoamaan niihin. He myös opettavat tätä ja näin monijakoista kommunikaation kätkentää ja näiden avulla harjoittavat olentoja ympäri olemassa olossa. Joten luvun 666 löytyminen nimistä täytyy olla johdonmukaista. Eli sen täytyy olla salattua, kunnes se paljastetaan Paholaisten toimesta ja näin siitä tulee lapsellisen helppoa, kun olemme oppineet sen. Tätä etsimistekniikkaa käyttäen aloin siis etsiä lukua muista nimistä ja se tapahtui.

Jan Korhonen

Jan Korhonen 10+1+14+11+15+18+8+15+14+5+14=125. Ja-N. Ja (suomalainen ja, eli ja sana, myös tai sekä synonyymi.) Ja n(14) 125-14=111. Eli huomaamme, että sama toistuu ohjeiden niin määrätessä, eli ensin oli A do LF, siis DO. JA sen jälkeen JA sana. Eli, kun tein ensin Adolfin nimen. Huomasin omassa nimessäni olevan JA sanan. 125-14(N)=111.

Charles Darwin

Charles Darwin 3+8+1+18+12+5+19+4+1+18+23+9+14=135 char le s 19 char les d ar win Character on myös hahmo sana tai kirjain, letter synonyymi englannissa. Less tarkoittaa vähemmän, mutta ei niin päin, että d:stä vaan että Le, The sanan merkityksessa tarkoitetaan siis Le Less d, vähempi d, eli suurempi on E. Le on Ranskaa ja tarkoittaa The, Le Mans esimerkiksi. Joka voisi tarkoittaa NE Miehet, Man. e 5 Ja sama toistuu Charles Darwinin nimessä, jonka tunsin ennestään Antikristityksi yhdeksi maailman suurimmista, eli logiikka on selvä. Jos yksilö on suuri antikristitty, on hänen nimessään jollain tapaa 666. Tämän jälkeen tarkastelin erillä tapaa erilaisten antikristittyjen nimiä ja löysin lisää.

Stefani Germanotta - Lady Gaga

Stefani Germanotta alias Lady Gaga 19+20+5+6+1+14+9+7+5+18+13+1+14+15+20+20+1=188, 77 on Aleister Crowleyn joka oli Paholaisen palvoja, luku joka jää 188-111=77 Logiikka on selkeää ja johdonmukaista, mutta selvästi mahdotonta löytää sattuman varaisesti. Joten otaksuin sen olevan luojien salaa kaikkiin nimiin asettama. Mikä esimerkiksi voidaan todistaa lähestymällä tieteellisesti jotain vaikeaa matemaattista kaikuvallansa esimerkiksi kaikkien planeettojen ja Tähtien gravitaatiota, kuinka jokainen atomi maailman kaikkeudessa toimii täydellisesti. Siis, itse maailman kaikkeuden toiminnan matematiikassa ei ole virheitä, jokainen atomi on vakaa ja tuhoutumaton, pois lukien ne poikkeus tapaukset. Yhteys tähän voidaan todeta. Onneksi meillä on ikuinen aika tulevaisuudessa tutkia perimmäistä matematiikkaa olemassa olossa ja miksi se on myös näin pitkäjänteisen monimutkaista. Kuusi kuusi kuusi tulee Rooman SEX SEX SEX, joka on Roomalaisten aakkosen 6 lausumistapa, SEX. Josta myöhemmin tuli 666, ja seksiä tarkoittava SEX. (Mikä viittaa Englannin tai muiden kielten seksi sanan yhteyttä kristillisvaikutteisiin kieliin, jotka kehittyivät Raamatun jälkeen) Suomessakin seksi on SEXI, tai seksi. Joten luku 666 taas muuttui enemmäksi meidän sukupolvena ja varmaan tulevaisuudessa sen merkitys lisääntyy, ikään kuin paholaisena haluamme sitä tai emme. Välillä jokainen haaveilee paremmasta ja kiroaa huonompaa.


Takaisin Ylös

Copyright © 2017Paholainen.fi
Sivustokartta